Muutoksen valvonta?
Pellot, jotka on muunnettu perinteisestä käytöstä luomupuuvillaksi, on testattava sen varmistamiseksi, ettei torjunta-ainejäämiä ole 2–3 vuoden siirtymäkaudella tässä muutoksesta. Joissakin tapauksissa yritykset ovat testanneet itse kuitujen tai kankaiden torjunta-ainejäämät varmistaakseen, että viljelijät tai maatilayhdistykset eivät huijaa.
Muutoksen valvonta?
Pellot, jotka on muunnettu perinteisestä käytöstä luomupuuvillaksi, on testattava sen varmistamiseksi, ettei torjunta-ainejäämiä ole 2–3 vuoden siirtymäkaudella tässä muutoksesta. Joissakin tapauksissa yritykset ovat testanneet itse kuitujen tai kankaiden torjunta-ainejäämät varmistaakseen, että viljelijät tai maatilayhdistykset eivät huijaa.
Puuvillan historia
Puuvillaa on viljelty tuhansia vuosia Indusjoen laaksossa, nykyisen Intian ja Pakistanin alueilla, ja Lähi-idässä, erityisesti Niilin laaksossa Egyptissä. Puuvillakankaita käytettiin myös Amerikan mantereella, ainakin nykyisen Perun ja Meksikon alueilla, kun eurooppalaiset saapuivat mantereelle 1492, todennäköisesti jo paljon aiemmin. 800-luvulla arabikauppiaat alkoivat viedä puuvillakangasta Espanjaan, missä sen arabiankielinen nimi al Qutn muuttui muotoon el cotón, josta myös englanninkielinen cotton juontaa juurensa.
Euroopassa kankaat valmistettiin pitkään pääasiassa pellavasta ja lampaanvillasta. 1300-luvun Manchesterin kutojayhteisössä alettiin kutoa myös puuvillaa kankaaksi pienissä määrissä. Puuvillan käyttö yleistyi Euroopassa 1600-luvulla, kun sitä alettiin tuoda laivoilla Intiasta. Puuvillakankaat olivat muihin tekstiileihin verrattuna kevyitä ja värikkäitä, ja ne kestivät hyvin pesua. Suurin osa maailman puuvillasta viljeltiin tuolloin Intiassa. Myös Egyptissä viljeltiin jonkin verran puuvillaa.
Koska eurooppalainen tekstiiliteollisuus ei pystynyt kilpailemaan Intiasta tulevan edullisen puuvillakankaan kanssa, määrättiin puuvillakankaalle tuontisuoja. Se tarkoitti, että valmiiden kankaiden tuonti oli kielletty suureen osaan Eurooppaa koko 1700-luvun. Raakapuuvillaa sai silti tuoda. Puuvilla on ollut kauppapolitiikan kohteena siis jo pitkään ja on sitä yhä.
Puuvillan käsittely oli monivaiheista ja työlästä. Se kehrättiin langaksi esimerkiksi värttinää tai rukkia hyödyntäen ja kudottiin kankaaksi käsikäyttöisillä kangaspuilla. Tämän ongelman pohjalta syntyi teollinen vallankumous, joka mullisti puuvillan maailmanmarkkinat. Muutoksen käynnisti vuonna 1730 niin kutsuttu Kehruu-Jenny, kone, jolla pystyi kehräämään kahdeksaa, myöhemmin 80 lankaa yhtä aikaa. Puuvillan käsittely siirtyi tehtaisiin, joiden suuria ongelmia olivat tekstiilipölystä aiheutuvat sairaudet, pitkät työpäivät ja lapsityövoima.
Puuvillatehtaita nousi myös Suomeen. Maan kuuluisin tehdas ja samalla koko Pohjoismaiden suurin teollisuuslaitos oli Tampereella sijaitseva Finlaysonin tehdas. 1870-luvulla tehdasalue muodosti oman pienoiskaupunkinsa sairaaloineen, kouluineen ja poliisilaitoksineen. Finlaysonilla oli jopa oma raha, joka kävi maksuvälineenä Tampereen kaupoissa. Puuvillatehdas toimi höyryllä ja vesivoimalla.
Iso-Britannian Manchester, Euroopan ensimmäinen alue, jolla puuvillaa kudottiin kankaaksi, muodostui merkittäväksi tekstiiliteollisuusalueeksi. Tästä samanlaisuudesta myös Tampere sai aikanaan lempinimen Manse.
Puuvillan historia on myös orjuuden historiaa. Puuvillasta tuli 1800-luvun alussa maailmankaupan tärkein kauppatavara. Toinen tärkeä “kauppatavara” olivat orjat, joita käytettiin työvoimana puuvillapelloilla. Teollistuminen ei ollut vielä ehtinyt pelloille saakka, vaan puuvilla kerättiin käsin. Työ oli raskasta ja vaati paljon työvoimaa. Yhdysvalloissa oli neljä miljoonaa orjuutettua ihmistä, joista valtaosa työskenteli maataloustöissä, suurin osa puuvillapelloilla.
Yhdysvaltain Konfederaation eli Etelävaltioiden alueella viljeltiin laajoja alueita puuvillaa orjatyövoimalla. Viljely loi omaisuutta plantaasien ja tehtaiden omistajille Amerikassa ja Euroopassa. Suuria määriä halpaa puuvillaa kuljetettiin Yhdysvalloista brittiläisiin tekstiilitehtaisiin. Etelävaltiot vastustivat orjuuden lakkauttamista, koska ne pelkäsivät tärkeän puuvillaelinkeinon puolesta. Lopulta tapahtumat johtivat sisällissotaan.
Ihmisten tuominen orjatyövoimaksi Afrikasta oli kielletty jo vuonna 1808. Jo maahan tuotujen ja maassa orjien jälkeläisiksi syntyneiden ihmisten käyttö orjina oli kuitenkin yhä laillista, kunnes orjuus lakkautettiin lailla Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan vuonna 1865. Sen jälkeen useat vapautetut orjat siirtyivät viljelemään entisiltä isänniltään vuokraamaansa maata, mutta järjestelmä toimi edelleen maanomistajien ehdoilla. Järjestelmä muistutti suomalaista torpparijärjestelmää, mutta vapautetut orjat jäivät helposti velkavankeuteen entisille isännilleen.
Puuvillaa viljellään edelleen paljon entisissä Etelävaltioissa, kuten Mississippissä, Alabamassa sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinassa. Myös historiallisesti suuri tuottajamaa Intia kuuluu edelleen suurimpiin puuvillan tuotantoalueisiin. Lisäksi puuvillaa tuotetaan Länsi-Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Kiinassa.
Puuvilla on yhä tärkeä osa arkeamme, sillä lähes puolet vaatteistamme on tehty puuvillasta. Puuvillan suhteellinen osuus on laskenut muutaman vuosikymmenen takaisesta, jolloin puuvillaa oli jopa kolme neljäsosaa vaatteissa käytetyistä tekstiileistä. Puuvillan nykyistä kiertokulkua pellolta vaatekauppaan ja poistotekstiiliksi leimaa nopeus ja määrä. Maapallon väkiluku on kasvanut ja vaatteiden elinkaari lyhentynyt, ja puuvillaa tuotetaan kiihtyvää vauhtia maailman kuluttajien tarpeisiin.
-Eettisen kaupan puolesta ry, Puuvillan polut globaalissa kaupassa, 2016